Tampere Biennalen ennakkotapahtuma johdattelee festivaalin teemoihin 30.3.–1.4. Suomalaiseen nykymusiikkiin keskittyneen tapahtuman 30-vuotista taivalta juhlitaan 13.–17.4. Säveltäjä Sami Klemola on koonnut juhlavuoteen monipuolisen konserttiohjelman, jossa musiikki yhdistyy sirkukseen, elokuvaan ja visuaalisiin taiteisiin. Tampereen taidemuseon kanssa yhteistyössä toteutettu Suomen laajin äänitaiteen näyttelykokonaisuus levittäytyy gallerioihin ja kaupunkitiloihin. Ennakkotapahtumassa yhteistyökumppanina on Tampereen taidemuseon lisäksi Tampereen kaupunginkirjasto.
Keskiviikkona 30.3. klo 16.30 Metso LIVEssä on vieraana säveltäjä, muusikko ja kuvataiteilija Jan Anderzén alias Tomutonttu. Jo 20 vuotta kokeellista ja omaleimaista musiikkia tehnyt tamperelainen taiteilija käyttää sävellyksissään ja kuvataiteessaan useita erilaisia tekniikoita. Tomutontun musiikki on yksityiskohtia täynnä oleva omituisten soundien täyttämä mikrokosmos, jolla on oma logiikkansa. Anderzénin johtama yhtye Kemialliset Ystävät ja sooloprojekti Tomutonttu esiintyvät säännöllisesti eri puolilla maailmaa. Hänen maalauksiaan ja muita teoksiaan on ollut esillä monissa gallerioissa ja taidemuseoissa.
Tomutontun keikan jälkeen Jan Anderzénia haastattelee kirjastonhoitaja Juhani Koivisto. Taiteilijan levynkansiteoksista koottu näyttely on esillä musiikkiosastolla 17.4. asti. Tampere Biennale on tilannut Anderzénilta sävellyksen, joka kuullaan varsinaisen festivaalin iltaklubilla huhtikuussa.
Torstaina 31.3. klo 18.30 Lehtilukusalissa konsertoi nuorten säveltäjien ja muusikoiden yhtye Tampering Ensemble. Ohjelmistossa on niin vanhoja kuin tuleviakin klassikoita. Modernin taidemusiikin äänimaailmoihin tutustuttaa myös kirjastonhoitaja Ilona Korhosen levyvinkkaus Metson musiikkiosastolla torstaina klo 17.
Äänitaiteen kokonaisuus käynnistyy näyttelyiden avajaisilla Galleria Rajatilassa ja Galleria Katkossa perjantaina 1.4. klo 18 ja klo 19. Rajatilan alakerrassa on esillä taiteilijaduo Pink Twinsin teos Inwards to Infinity, jossa elektronisiin äänikerrostumiin miksautuvat defunensemblen muusikoiden äänilevyille soittamat äänet. Rajatilan yläkerrassa nähdään Marko Timlinin Bits and Bytes, joka on kuin elävien koneiden liikkeestä syntyvä soiva pienoismaailma. Antti Kytömäen kineettinen veistos ∞ [ääretön] on esillä Galleria Katkossa.
Lisätiedot: tiedottaja Aino Holma, puh. 040 800 4361, aino.holma@tampere.fi
Tampere Biennalen 13.–17.4.2016 ohjelma www.tamperemusicfestivals.fi/biennale/
Jan Anderzénin näyttely Metson musiikkiosastolla
TAMPERE BIENNALEN ENNAKKOTAPAHTUMA 30.3.–1.4.2016 vapaa pääsy
Ohjelma
Keskiviikko 30.3.2016
klo 16.30 Pääkirjasto Metso, Musiikkiosasto
Metso-live: Tomutonttu
Torstai 31.3.2016
klo 17 Pääkirjasto Metso, Musiikkiosasto
Levyvinkkaus: Hälyä ja epäharmoniaa – kuinka opit pitämään modernista taidemusiikista!
klo 18.30 Lehtilukusali
Tampering Ensemble
Perjantai 1.4.2016
Näyttelyavajaiset
klo 18 Galleria Rajatila
Pink Twins: Inwards to Infinity ja Marko Timlin: Bits and Bytes
klo 19 Galleria Katko
Antti Kytömäki: ∞