31.1.2025

Tampereen elokuvajuhlien kilpailuvalinnat on julkaistu

Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun sekä genre-elokuville suunnatun Generation XYZ -kilpailun elokuvat vuodelle 2025 on valittu. Hakijoita kilpailusarjoihin oli yhteensä vaikuttavat 7678 elokuvaa, joista kilpailuihin valittiin 123 elokuvaa jopa 60 eri maasta (kaikki valinnat nähtävillä festivaalin Kilpailut-sivulla).

Kilpailusarjoissa nähdään alle 30-minuuttisia lyhytelokuvia, ja lisäksi kotimaisessa kilpailussa on oma sarjansa yli 30-minuuttisille elokuville. Kilpailuihin valitut elokuvat esitetään elokuvajuhlien näytöksissä 5.–9 maaliskuuta sekä verkossa Filmchief-alustalla. 

Palkintoseremonia, jossa palkitaan kilpailusarjojen parhaat elokuvat sekä yleisöäänestyksen voittajat, järjestetään lauantaina 8. maaliskuuta Olympiassa. Tilaisuudessa jaetaan lisäksi kestävämpää elokuva-alaa ja vastuullisuuskäytäntöjä edistävä Vastuullisuuspalkinto Verso sekä Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n Sylvi-käsikirjoittajapalkinnot.

Kotimainen kilpailu

Tänä vuonna kotimaiseen kilpailuun haki yhteensä 301 elokuvaa, joista kilpailuun pääsi 37. Elokuvista seitsemän on yli 30-minuuttisia dokumentteja ja 30 alle 30-minuuttisia lyhytelokuvia.

Kotimaisessa kilpailussa nähdään runsaasti aiempina vuosina elokuvajuhlilla menestyneiden ohjaajien teoksia – mukana on jopa neljä Risto Jarva -palkittua ohjaajaa sekä useampi pääpalkinnon voittaja. Yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa mukana ovat esimerkiksi vuoden 2011 Risto Jarva -voittaja Jan Ijäksen elokuva Two Forests (Suomi, 2025) sekä vuoden 2003 Risto Jarva -voittaja Veli Granön elokuva Sirkus Tuomento (Suomi, 2025).

Alle 30-minuuttisten sarjassa esitetään muun muassa vuoden 2001 Risto Jarva- ja pääpalkinnon voittaja PV Lehtisen elokuva IURIMA – taru kolmesta kalastajasta (Suomi, 2025) sekä vuoden 2021 Risto Jarva -voittaja Marjo Levlinin Underdog (Suomi, 2024). Lisäksi nähdään vuosina 2024 ja 2015 kotimaisen kilpailun pääpalkinnon voittaneen Risto-Pekka Blomin elokuva Vieraslaji (Suomi, 2024) sekä vuonna 2022 pääpalkinnon (yhdessä Rukia Mahamedin ja Iqlaas Osmanin kanssa) voittaneen Anton Tammen elokuva GLORIA (Suomi, 2024).

Kotimaisen kilpailun osalta valitsijaraatia kuitenkin huolestuttaa kulttuurialaan kohdistuneet leikkaukset ja siitä aiheutuva resurssipula:

– Uusien nousevien kykyjen tekemisen mahdollisuudet ovat tällä hetkellä ja tulevaisuudessa hyvin tiukassa – osaamista löytyisi mutta resursseja ei. Tämä näkyy myös kotimaisen kilpailun hakijoissa. Lyhytelokuvat ovat tärkeä osa suomalaisen elokuva-alan kehitystä, joten tällainen kehityssuunta ei ole toivottavaa, toteaa Tampereen elokuvajuhlien festivaalijohtaja ja valitsijaraadin jäsen Jukka-Pekka Laakso.

Kansainvälinen ja Generation XYZ -kilpailu

Elokuvajuhlien suurimpaan kilpailusarjaan eli kansainväliseen kilpailuun haki yhteensä 6762 elokuvaa, joista valittiin esitettäväksi 64 elokuvaa 56 maasta. Kilpailu on kansainvälisesti hyvin arvostettu, ja kilpailussa palkituilla elokuvilla on myös mahdollisuus päästä Oscar®– ja BAFTA-ehdokkaiksi, kuten viime vuoden 2024 Grand Prix -palkinnon voittaja, Nina Gantzin Wander to Wonder (Alankomaat, Ranska, Belgia, 2023), joka kilpailee parhaillaan lyhytanimaation Oscar®-palkinnosta.

Tänä vuonna kansainvälisessä kilpailussa nähdään muun muassa yksi Oscar®-palkintoehdokkuuden jo saavuttanut elokuva, Nebojša Slijepčevićin Čovjek koji nije mogao šutjeti (The Man Who Could Not Remain Silent) (Kroatia, Ranska, Bulgaria, Slovenia, 2024). Suomalaisista elokuvista kansainväliseen kilpailuun pääsi niin ikään kotimaisessa kilpailussa mukana oleva Veera Lamminpään animaatio Mereneläviä (Suomi, 2024).

Valitsijaraadin mukaan kansainvälisen kilpailun valintaprosessi ei tänäkään vuonna ollut helppo:

– Ympäri maailmaa tekniset mahdollisuudet paranevat jatkuvasti ja laadukasta elokuvaa pystytään tuottamaan valtavia määriä. Kuten aina, valitsijat odottavat enemmän yllättäviä uudenlaisia avauksia, jotka erottuvat joukosta, kommentoi Laakso.

Generation XYZ -kilpailuun haki ennätykselliset 615 elokuvaa, joista kilpailuun valittiin 22. Sarjaan valikoitui elokuvia 15 eri maasta. Generation XYZ on trilleri-, sci-fi-, kauhu-, toiminta- ja fantasiaelokuviin keskittyvä, vuodesta 2021 järjestetty kilpailusarja.

Tampereen elokuvajuhlat järjestetään 55. kerran 5.–9.3.2025

Tampereen elokuvajuhlat, eli tuttavallisemmin filkkarit, kutsuvat elokuvataiteen ystävät yhteen tänä vuonna jo 55. kerran. Kilpailuelokuvien ohella tulevasta ohjelmistosta on tähän mennessä julkistettu muutamia teemakokonaisuuksia, kuten Radical Care ja Tampere UG, maakohtaiset ohjelmistot Mongoliasta ja Liettuasta sekä Pirjo Honkasalo -retrospektiivi. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan ja yksittäiset liput tulevat myyntiin tiistaina 11. helmikuuta.

Lisätietoa verkkosivuilta: www.tamperefilmfestival.fi

Kuva: Érica Dahlström-Dezonne