Kuvassa XXVII Kuvataideviikkojen kurattorit Minna Suoniemi ja Petri Ala-Maunus istuvat selät vastakkain, katse kohti kameraa

16.2.2023

Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijat julki

Vuoden 2023 Mäntän kuvataideviikkojen otsikkona on Puun takaa.
Kuraattorit Minna Suoniemi ja Petri Ala-Maunus ovat kutsuneet mukaan paljon nuoria tekijöitä.

– Suurin osa taiteilijoistamme on mukana Kuvataideviikoilla ensimmäistä kertaa, kuraattorit iloitsevat. Olemme halunneet kutsua mukaan tunnettuja taiteilijoita, kuten Ars Fennica -palkitun Kari Vehosalon, ja myös kiinnostavia nousevia tekijöitä, kuten Sasha Rottsin ja Mariam Falailehin. Ensi kesän näyttelyssä on mukana 36 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää, yhteensä 44 taiteilijaa.

– Näyttelyn nimi Puun takaa viittaa yllättävään ja odottamattomaan, siihen, että me kuraattoreina emme täysin tiedä mitä tapahtuu, kun taiteilijoiden teokset alkavat rakentua tilaan. Eivätkä taiteilijat tiedä mitä tapahtuu, kun yleisö kohtaa teokset. Mitä kaikkea tapahtuu näyttelyn ja yleisön välillä.

Nimi viittaa myös ihmisen luontosuhteeseen, siihen miten osaamme elää toisten lajien kanssa sekä itse materiaaliin, puuhun ja metsään. Moni teoksista etsii ihmisen osaa luonnossa ja sen kanssa. Puun takaa paljastuu Mänttä erityisenä paikkakuntana, jolla on kiinnostava historia metsäteollisuuden keskuksesta tunnetuksi taidekaupungiksi.

– Meille kiehtovaa teoksissa on se, mitä ei osaa odottaa tai tiedä tietävänsä. Näyttelyn teokset toimivat usein kehollisella tasolla, ne tavoittavat katsojan jollain esiymmärryksen tasolla. Olemme valinneet näyttelyyn taiteilijoita, joiden teoksilla on ollut meihin tällainen vaikutus.

Mukana on yhdessä työskenteleviä taiteilijoita, kuten Linda & Aura, Elina Nissinen & Max Hannus, Pasi Autio & Saku Koistinen ja kittiläläinen taiteilijapari Raisa Raekallio & Misha del Val. Kuraattorit ovat myös kutsuneet taiteilijoita työskentelemään yhdessä ehdottamalla heille yhteistyötä. J.P Köykkä, Peetu Liesinen ja Kim Somervuori toteuttavat suuren yhteismaalauksen sekä kaupunkitilaan että Pekiloon. Yhteiseen tilaan teoksiaan installoivat myös sisarukset Jenni Hiltunen ja Piia Hiltunen.

– Maalaus taidemuotona on meille rakas. Ensi kesän näyttelyyn olemmekin kutsuneet mukaan tunnettuja maalareita, kuten Kari Vehosalon, Emma Ainalan ja Eeva Peuran, sekä uusia tekijöitä kuten Sirkku Rosin ja Hanna Hyyn.

Eri materiaalit ovat tärkeässä roolissa useiden taiteilijoiden, kuten Aleksi Martikaisen, Sari Palosaaren, Hanna Kannon, Jesse Avdeikovin ja Antti Kytömäen teoksissa – puu, kivi, metalli, vesi, keramiikka ja ääni muodostavat kokonaisuuksia Pekilon tilaan. Musiikki on vahvasti läsnä näyttelyn lukuisissa liikkuvan kuvan teoksissa, ja mukana on myös muusikkoina tunnettuja tekijöitä, kuten Laura Naukkarinen osana Chorus Sinensis -työryhmää, muusikkona nimellä Elatu Nessa tunnettu Rusto Myllylahti, Ninni Luhtasaari, Maria Stereo ja Yeboyah.

– Kunnioitamme valokuvataiteen uranuurtajan Raakel Kuukan (1955–2022) muistoa tuomalla Pekiloon teoksen, joka on jo vuosia sitten tehnyt meihin suuren vaikutuksen. Mäntässä Raakelin teoksen rinnalla on esillä hänen tyttärensä Yeboyahin teos.

Kuraattorit ovat kutsuneet näyttelyyn myös taiteilija ja taidekeräilijä Seppo Fräntin, jonka herkät piirustukset panttivankiaikana 20 vuotta sitten saavat tässä ajassa uuden merkityksen.

Suoniemi ja Ala-Maunus haluavat nostaa esiin jo pitkään alalla toimineita tunnettuja nimiä, joiden teoksia he toivovat laajemman yleisön näkevän, kuten Tuukka Peltonen, Veera Kulju, Risto-Pekka Blom, Anneli Nygren ja Terhi Heino. Osa näyttelyn taiteilijoista on kuraattoreillekin viime vuosien tai jopa kuukausien löytöjä, kuten Hinni Huttunen, Sasha Rotts ja Pavel Rotts, Iiri Poteri, Venla Helenius, Ida Palojärvi ja Mariam Falaileh.

– Olemme ihastuneet taiteilijoiden teoksiin – ja toivomme, että myös yleisö löytää näyttelystä jotain uutta ja odottamatonta. Jotain, mitä ei tiennyt tietävänsä.

Ensimmäisistä Mäntän kuvataideviikoista on tänä vuonna tullut kuluneeksi
30 vuotta. Siitä on kasvanut arvostettu, Suomen laajin nykytaiteen katselmus, joka on palkittu muun muassa Suomi-palkinnolla.

Taiteilijalista

Emma Ainala, Pasi Autio & Saku Koistinen, Jesse Avdeikov, Risto-Pekka Blom
Jan Eerala & Laura Naukkarinen & Ulla Taipale + Chorus Sinensis -työryhmä
Mariam Falaileh, Seppo Fränti, Terhi Heino, Venla Helenius, Jenni Hiltunen, Piia Hiltunen, Hinni Huttunen,
Hanna Hyy, Hanna Kanto, Veera Kulju, Raakel Kuukka, Antti Kytömäki, J.P Köykkä & Peetu Liesinen & Kim Somervuori, Linda ja Aura, Ninni Luhtasaari, Aleksi Martikainen, Rusto Myllylahti, Elina Nissinen & Max Hannus Anneli Nygren Ida Palojärvi, Sari Palosaari, Tuukka Peltonen, Eeva Peura, Iiri Poteri, Raisa Raekallio & Misha del Val, Sirkku Rosi, Pavel Rotts,,Sasha Rotts, Maria Stereo, Kari Vehosalo ja Yeboyah

XXVII Mäntän kuvataideviikot on avoinna joka päivä 11.6. – 31.8.2023.

Tapahtuman verkkosivut: www.kuvataideviikot.fi

Kuvassa XXVII Kuvataideviikkojen kuraattorit Minna Suoniemi ja Petri Ala-Maunus.
Kuvaaja Heidi Piiroinen