3.6.2021

Hällä-näyttämön syksy on tanssin juhlaa – teoksia kymmeneltä nykytanssikoreografilta

Tanssiteatteri MD:n syksyn lipunmyynti on avattu täydellä paikkamäärällä. Mikäli yleisörajoitukset
vielä syksyllä jatkuvat, toteutetaan syyskausi striimattuna tai hybridinä.

Elokuussa ohjelmistokauden avaa Hamlet private. Esitykset järjestetään ravintola Teerenpelissä
yhdelle katsojalle kerrallaan, jolloin turvaväleistä on helppo huolehtia. Samuli Roinisen esittämä
Hamlet private myös vierailee Le Petit Festivalin ohjelmistossa Hangossa.

Syyskuussa esitysvierailulle saapuu Susanna Leinonen Companyn Nasty. Myös MD:n ja Tero
Saarinen Companyn yhteistuotanto Loopit -teoksen uudistettu versio nähdään vihdoin sekä Hällänäyttämöllä että vierailulla Vantaan Martinus-salissa.

Syksy tarjoaa lisää suosittujen teosten esityksiä lapsiyleisöille. Elina Jakowlevan Ystäväni Pikku
Pörriäinen kutsuu värikkäiden hyönteishahmojen kanssa tanssilliseen seikkailuun Arto Piispasen
svengaavan sävellyksen tahdittamana lokakuussa. Joel Alalantelan esittämä Santeri Sammakon
seikkailut johdattaa joulukuussa perheen pienimmät osallistavalle tanssimatkalle läpi vuodenaikojen.

Anniina Kumpuniemen ValintojaChoices saa kantaesityksensä 4. marraskuuta. Teoksen
rakentumista lopulliseksi tanssiteokseksi on voinut seurata esitysdemojen muodossa. Viimeinen
esitysdemo esitetään Instagram TV:ssä tiistaina 21. syyskuuta. Teoksessa tanssivat MD:n Joel
Alalantela, Klaara Haapanen, Samuli Roininen ja Mari Rosendahl sekä vierailijat Ville ja
Minttu Pietilä.

Sokerina syyskauden pohjalla toteutuu 24. Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali 7.-12.
joulukuuta. Tämän vuoden koreografit ovat Iiro Näkki, Ari Numminen, Helena Franzén, Mikko
Niemistö ja Samuli Emery. Ohjelmistossa on näyttämöteoksien lisäksi tanssielokuvanäytös, Tanssiva elämäni -näyttely sekä Open Stage –bileet. Muu ohjelmisto julkistetaan syyskuussa.

Tanssiteatteri MD:n verkkosivut: www.tanssiteatterimd.fi

KUVA: Tanssiteatteri MD / Harri Hinkka
YSTÄVÄNI PIKKU PÖRRIÄINEN / MY FRIEND LITTLE FUZZY PUZZER
Koreografia ja käsikirjoitus: Elina Jakowleva

LISÄTIETOJA
Tanssiteatteri MD
Tuotantosihteeri
Pauliina Leppinen
050 551 3525
pauliina.leppinen@tanssiteatterimd.fi